Kategoriat Blogs Events Tequtalks

Tietoa, taitoa ja uutta osaamista tapahtumista, osa 5

TEQU Talk – Johtamiskulttuurin muuttuminen

Kiireisen ja tapahtumarikkaan syksyn viimeinen tapahtuma järjestettiin 7.11.2019 tutussa TEQU ympäristössä.

Meriläinen 5 kuva 1.jpg
Kuva 1. Tapahtumatila

Tietotaitoa johtamisesta yleisölle olivat jakamassa tunnetut herrasmiehet Erkka Westerlund ja Petteri Kilpinen. Vetovoimaiset puhujat herättivät paljon mielenkiintoa ennen tapahtumaa ja yleisöä saapuikin hienosti paikalle. Kyseessä oli yleisömäärältään isoin tapahtuma, kun parhaillaan tapahtumaa oli seuraamassa 70-80 henkilöä ja hyvin mahduttiin.

Meriläinen 5 kuva 2.jpg
Kuva 2. Erkka Westerlund

Erkka Westerlund on tunnettu ja ansioitunut Suomalainen jääkiekkovalmentaja. Hän on myös liikuntatieteiden maisteri, hyvinvointi valmentaja sekä urheiluvaikuttaja. Tätä nykyä Erkka toimii hyvinvointi- ja johtamisvalmentajana Lepoaika-perheyrityksessä sekä Voittava Tiimi Oy:ssä.

Johtamisen kulttuurin muutosta Erkka kutsui ihmisen kohtaamisen kulttuurin muutokseksi. Yhdessä tekeminen, kehon ja mielen valmentaminen sekä tiimin johtaminen on Erkan mukaan paljolti yksilöiden johtamista. Yksilöiden hyvinvointi alkaa itsensä, muiden sekä elämän arvostamisesta. Itsensä johtaminen hyvinvointi edellä on tärkeää, jonka lisäksi valmentavan johtamisen avulla voidaan auttaa, innostaa ja inspiroida oppimaan. Tulevaisuuden johtaminen on ennen kaikkea yhdessä tekemistä ja työelämää tulee arvostaa. (Westerlund 2019.)


Meriläinen 5 kuva 3.jpg
Kuva 3. Petteri Kilpinen

Petteri Kilpinen on monipuolinen yritys- ja urheilujohtaja sekä luennoitsija ja valmentaja. Petterillä on takanaan pitkä ja menestyksekäs ura mainostoimistojohtajana sekä Suomessa, että kansainvälisesti. Petteri on valmentanut tuhansia yritysjohtajia ja esimiehiä sekä huippu-urheilijoita.

Petterin luento kertoi työelämän ja johtamisen murroksesta sekä siitä miten muuttuvassa työelämässä tulisi johtaa. Kokenut yritysjohtaja avasi ymmärrettävästi yleisölle johtamisen peruspilareita ja hyvän johtajan tunnusmerkkejä sekä sen mitä työelämän murroksessa pitäisi todellisuudessa miettiä.

Paljon puhuttu työelämän murros

Teollisella aikakaudella työtä johdettiin ylhäältä, jonka lisäksi työ oli paikka- ja aikasidonnaista. Työstä haettiin rahaa ja työuraa sekä se kuormitti fyysisesti. Informaatio aikakaudella työ on kaikkialla ja läsnä 24/7. Johdetaan itseä, haetaan uusia haasteita ja etsitään merkitystä, jolloin työ kuormittaa enemmän henkisesti. (Kilpinen 2019.)

Mitä työelämän murros todellisuudessa on? Useimmiten murroksen yhteydessä esiin nousee sanoja, kuten digitalisaatio, tekoäly, automatisaatio ja lista jatkuu.

Kilpisen (2019) mukaan työelämän murrosta lähestytään liian teknokraattisesti. Teknologiassa on tapahtunut aina, tasaisin väliajoin harppauksia ja jättimuutoksia, mutta ihminen on aina sopeutunut niihin. Murroksessa pitäisi miettiä miten se vaikuttaa inhimilliseen pääomaan eli ihmisten toimintaan, tekemiseen, vuorovaikutukseen ja kulttuuriin, koska harva puhuu siitä, vaikka se on kaikkein radikaalein muutos mitä on tapahtumassa.

Inspiroiva johtaminen tuottavuuden lähteenä

Johtaminen vaatii ihmistuntemusta, koska se on ihmissuhdetaito ja yksi elämän vaikeimmista asioista. Ihmistuntemus ja ihmisten omien voimavarojen käyttö ratkaisee loppujen lopuksi kaiken. Johtajien pitäisi käyttää myös enemmän aikaa alaisten kanssa kuuntelemalla heitä sekä kertomalla itsestään, arvoistaan ja uskomuksistaan, jotta pääsisi lähemmäksi alaisiaan. (Kilpinen 2019.)

Yksi tärkein perustaito elämässä on oppia tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa, riippumatta siitä oletko johtaja vai johdettava. Toimeen tuleminen ennen kaikkea erilaisten ihmisten kanssa on tärkeää, koska kaikkihan tykkäävät omanlaisista tyypeistä. Tämä on myös yksi ratkaiseva tekijä siinä, ollaanko hyviä johtajia. (Kilpinen 2019.)

Tuottavuus syntyy tyytyväisistä, sitoutuneista ja inspiroituneista työntekijöistä. Sitoutunut työntekijä on 44% tuottavampi. Työntekijät tulee saada innostumaan työstään ja suurin este innostuneille sekä inspiroituneille työntekijöille on huono esimiestyö. Tyytyväisyys itsessään ei siis takaa tuottavuutta, vaikka henkilöstötutkimusten mukaan tyytyväisiä oltaisiinkin. (Kilpinen 2019.)

Inspiroiva johtaminen lisää ihmisten rohkeutta ja energisyyttä sekä tuottaa parhaat tulokset. Energiset työntekijät myös ottavat vastaan haasteita, joita muut välttelevät. (Kilpinen 2019.)

Tuntematon johtaja -workshop

Tuntematon johtaja niminen workshop osio rakennettiin DISC -mallin ympärille. Osallistujat jaettiin ryhmiin, joissa aloitettiin tutustumalla toisiin. Seuraavaksi ryhmät tutustuivat DISC -malliin, jonka pohjalta jokainen listasi neljä ominaisuutta, jotka kuvasivat parhaiten oman unelmajohtajan ominaisuuksia.

Tehtävänä oli seuraavaksi sijoitella jokaisen ryhmäläisen unelmajohtajan ominaisuudet DISC -malliin, jonka jälkeen piirrettiin painopiste ryhmän DISC -profiilista. Lopuksi ryhmät esittelivät oman ryhmänsä unelmajohtajan ominaisuudet ja miten ne profiloituivat DISC -malliin.
DISC -malli ja tehtävä herätti paljon mielipiteitä sekä loistavaa rakentavaa keskustelua tapahtuman lopuksi. DISC -malliin enemmänkin perehtynyt Petteri toi myös omat näkemyksensä esille ja valisti yleisöä keskustelussa heränneiden asioiden pohjalta. Kiitos kaikille mukana olleille.

Pohdintaa

Viisi tapahtumaa kahteen kuukauteen oli haastava paketti kaikkine järjestelyineen ja markkinointeineen. Kaikkinensa kuitenkin onnistunut syksy ja viimeiset tapahtumat myivät todella hyvin. Tiedossa on varmasti entistä paremmat TEQU Talkit vuonna 2020, kun hyvä pohja on saatu luotua.

Kehitystä kahdessa kuukaudessa tapahtui paljon. Iso harppaus yleisömäärässä ja mielenkiinto TEQU Talkkeja kohtaan kasvoi vauhdilla parissa kuukaudessa.

Viimeiset tapahtumat menivät tietyllä tapaa järjestelijöiden osalta jo rutiinilla. Itsekin pääsi todella keskittymään puhujien esityksiin, eikä tarvinnut stressata seuraavan päivän tapahtumaa. Onnistunut kaksipäiväinen kaiken kaikkiaan. Aktiivisia osallistujia, paljon yritysten edustajia, opiskelijoita, työnhakijoita ja yleisöä talon sisältä.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani on tammikuun loppu ja loppuvuoden puhujat tapahtumiin kilpailutuksessa. Loistava tilanne, kun ensimmäiset tapahtumat ovat toukokuussa ja aikaa tapahtumamarkkinointiin on reilusti verrattuna viime syksyyn. Hienoa päästä hyvissä ajoin tiedottamaan myös loppuvuoden tapahtumista.

Lopuksi

Viisi TEQU Talkkia on tuloillaan, joten bloggaaja hiljenee hetkeksi. Palaamme asiaan loppuvuoden aikana. Tervetuloa myös paikan päälle seuraamaan tapahtumiamme!

Lähteet

Kilpinen, P. 2019. Aava Virta. Liiketoimintajohtaja. Luento. Inspiroitunut. 7.11.2019
Westerlund, E. 2019. Lepoaika. Valmentaja. Luento. Ihmisen kohtaamisen (johtamisen) kulttuurin muutos. 7.11.2019

TEQU Get10 logokokoelma.jpg